Viime viikolla julkaisunsa saanut Far Cry 5 on kohonnut sarjansa nopeimmin myydyimmäksi osaksi, Ubisoft on kertonut 

Tarkkoja myyntilukuja pelille ei ole vahvistettu, mutta Ubisoftin mukaan peliä kaupiteltiin sen ensimmäisellä viikolla kuluttajille yli tuplasti enemmän kuin Far Cry 4:ää. Myynneistä puolet olivat digitaalisia. Kaiken kaikkiaan pelin julkaisu oli Ubisoftin toiseksi suurin heti The Divisionin jälkeen Far Cry 5:n taottua 310 miljoonaa dollaria.

Hyvän alun kunniaksi Ubisoft on julkaissut jo hieman statistiikkaa Far Cry 5:stä menneen viikon ajalta. Pelissä on tähän mennessä esimerkiksi heitetty lapioita 38,8 miljoonan metrin edestä ja vietetty Cheeseburger-karhun kanssa laatuaikaa 1,1 miljoonaa tuntia. Samalla julkaisija on paljastanut yksityiskohtia pelin kehityksen taustoista, kuten siitä, että sitä varten luotiin 98 kuvitteellista tuotebrändiä ja että pelin kaiken dialogin läpikuulemiseen menee lähemmäs 75 tuntia.

Far Cry 5, niin kuin myös oikea Montana, on laaja ja komea leikkikenttä täynnä värikkäitä tarinoita nautittavaksi ja jaettavaksi. Olemme kiitollisia tulokkaille ja sarjan faneille, jotka ovat matkanneet kanssamme Hope Countyyn ja kasvattaneet yhdessä yhteisöämme, Ubisoftin amerikkalaisosaston pomo Laurent Detoc hehkuttaa.

Lähde: UbiBlog

Lisää luettavaa