Ubosoft Montrealin tekemä Child of Light ilmestyi huhtikuussa oikeastaan kaikille konsolialustoille sekä pc:lle. Nyt pelin taiteellinen ohjaaja Patrick Plourde on kertonut pelin menestyneen niin hyvin, että sille on tulossa myös jatko-osa.

Plourde oli Child of Lightia ennen ollut taiteellisena johtajana Far Cry 3 -pelissä. Child of Light oli todella omaperäinen roolipeli, jonka tarinaa kerrottiin runomuodossa eteenpäin, ja sen käsinmaalatut taustat olivat todella kauniita. Child of Light oli kuitenkin myös niin omaperäinen tuotos, ettei Ubisoftilla ollut varmuutta siitä, voisiko peli todella menestyä.

Yllättävän avoimesti Plourde myös kertoi, ettei alkujaan edes halunnut olla mukana Far Cry 3:n tekemisessä.

– Olin tehnyt AAA-luokan pelejä jo vuosikausia. Ubisoftilta kuitenkin sanottiin, että mikäli teen Far Cry 3:n heidän kanssaan, saan vapaat kädet työstää sellaisen pelin kuin haluan, Plourde kertoi.

Syvällinen Child of Light on saanut sen pelaajat kirjoittamaan Plourdelle kirjeitä siitä, miten sen pelaaminen on saanut heidät takaisin jaloilleen masennuksen kynsistä. Jotkut ovat kertoneet jopa itsemurha-ajatustensa siirtyneen syrjään pelin ansioista.

– En olisi voinut saada aikaan mitään tuollaista pelkästään AAA-pelejä tekemällä. Olen todella ylpeä siitä, että olen voinut auttaa ihmisiä pelieni avulla, hän kertoi.

Lähde: Gamesindustry.

Pelaajan Child of Light -arvion voit lukea täältä.

Lisää luettavaa