Muutama vuosi sitten yllätyshitiksi kohonnut Farming Simulator -sarja on saamassa piakkoin tuoreimman osansa. Mukaan on tällä kertaa saatu myös kotimaassa valmistettuja peltokoneita.

Mahdollisimman autenttiseen heinähattukokemukseen pyrkivä Farming Simulator 17 tuo mukaan kuvioihin Yhdysvaltalaisen AGCO-yhtiön valmistamat tuotemerkit. Näihin kuuluvat Valtra, Massey Ferguson, Fendt sekä Challenger. Etenkin Valtra lienee monille tuttu merkki, valmistetaanhan masiinoita Keski-Suomessa, Äänekoskella. Kotimaan lisäksi Valtra-laitteita kyhätään Brasiliassa.

Myös eläintenhoidollinen puoli kokee reilusti päivityksiä sarjan edelliseen peliin nähden. Esimerkiksi heinän ja juomaveden tarjoamiselle löytyy uudenlaisia menopelejä. Entistä laajempaa eläinvalikoimaa ja satoa voi tätä nykyä kuljettaa jopa junien avustuksella.

Giants Softwaren työstämä Farming Simulator 17 julkaistaan lokakuun 25. päivä pc:lle, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle. Pc:lle ilmestyvä Collector’s Edition sisältää pelin lisäksi Valtra-traktorin miniversion, The Art of Modding -kirjan, pelin tekemisestä ja modaamisesta kertovan videon sekä reilusti muuta pientä keräilytavaraa ja ladattavaa lisämateriaalia.

Pelaajan Farming Simulator 17 -ennakon voi lueskella täältä.

Lähde: Farming Simulator

Lisää luettavaa