Electronic Arts on julkistanut kunnollisesti FIFA 15:n. Virtuaalipotkupalloilu jatkuu seuraavan kerran syyskuun 25. päivä ainakin niin PlayStation 4:llä, Xbox Onella, PlayStation 3:lla kuin myös pc:lläkin.

Uuden pelin myötä FIFA-sarjan on määrä kohentua jälleen niin pelattavuuden, tekoälyn kuin ulkoasunkin osalta. Lupauksissa muun muassa on, että FIFA 15:ssä tekoälypalloilijat pystyvät kesken pelin muovaamaan taktiikoitaan monipuolisemmin erilaisten tilanteiden mukaan. Myös kaksintaistelujen pitäisi olla palkitsevampia kuin koskaan erityisesti parantuneiden pallofysiikoiden ansiosta.

Kuten viime vuonna, hyödyntävät uuden FIFAn PlayStation 4 – ja Xbox One -versiot EA Sportsin tuoretta Ignite-urheilupelimoottoria. Tällä erää kuitenkin myös pelin pc-versio on nostettu samaan kastiin uuden sukupolven vastineiden kanssa, minkä myötä tietokoneilla pitäisi pystyä kokemaan samat ydinominaisuudet kuin myös Sonyn ja Microsoftin uutuuslaitteille.

Ohessa julkistustraileri.

Lähde: FIFA 15

Lisää luettavaa