Aiemmin kesäkuun lopulla PlayStation 4:lle hivuttautunut Fighting EX Layer valmistautuu saamaan ilmaista lisäsisältöä. Taistelupelin Twitter-tilin puolella kehittäjä Arika on luvannut siihen sekä kahta tuoretta hahmoa että myös muutamia ominaisuusparannuksia.

Tulevat ilmaiset hahmot ovat Pullum Purna ja Vulcano Rosso, jotka molemmat ovat tuttuja Arikan vanhoista Street Fighter EX -peleistä. Pullum oli mukana tasitelemassa peräti jo sarjan ensimmäisessä osassa, kun Vulcano liittyi mukaan menoon Street Fighter EX2 Plussassa.

Ominaisuuksien osalta Arika lupaa peliin lisäksi vielä päivitystä, joka tuo Fighting EX Layeriin vihdoin jonkinlaisen Arcade-tilan. Peli on toistaiseksi tarjonnut yksinpelattavaa lähinnä kömpelön haastetilan muodossa, joten kyseessä on hyvinkin toivottu lisäys. Toisena uudistuksena peliin tuodaan myös mahdollisuus hypätä verkko-otteluista helpommin suoraan harjoitustilaan treenaamaan seuraavaa ottelua varten.

Tarkemmin Fighting EX Layerin tulevaisuudesta on tarkoitus kuulla seuraavassa Evolution-taistelupelitapahtumassa. Se järjestetään Las Vegasissa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna

Lähde: Fighting EX Layer (Twitter)

Lisää luettavaa