Final Fantasy X ja X-2 teräväpiirtona myös pc:lle?

Verkkokauppa Amazonin sivuille on lipsahtanut maininta Final Fantasy X | X-2 HD Remasterin pc-versiosta.

8.3.2015 11:03

Verkkokauppa Amazonin ranskalaisille sivuille on lipsahtanut maininta Final Fantasy X:n pc-versiosta.

PlayStation 3:lle ja Vitalle viime vuonna julkaistu Final Fantasy X | X-2 HD Remaster saapuu toukokuussa paranneltuna versiona PlayStation 4:lle. Amazon on listannut sivuilleen nyt myös teräväpiirtokokoelman 40 euron hintaisen pc-version, jonka teoreettinen julkaisupäivä olisi verkkokaupan mukaan jo 25. maaliskuuta.  

Square Enix ei ole kommentoinut mahdollista pc-julkaisua, mutta hullulta huhu ei kuulosta. Yhtiö on lähivuosina puskenut Final Fantasy -pelejä Steamiin kunnioitettavaa tahtia, ja pelin levittäjäksi listattu Koch Media toi myös kokoelman PS3-version Eurooppaan. Maaliskuinen julkaisupäivä saattaa kuitenkin muuttua virallisen julkistuksen myötä.

Kokoelma parantelee edellisen sukupolven teräväpiirtografiikoita entisestään, ja myös pelin vanha ääniraita on laitettu uuteen uskoon. Viimevuotisen version itselleen aiemmin hankkineet voivat siirtää tallennuksensa PlayStation 4:lle.

Final Fantasy X | X-2 HD Remaster ilmestyy ainakin PlayStation 4:lle sekä fyysisessä että digitaalisessa muodossa 15. toukokuuta.

Lähde: Amazon.fr, Game Idealist

Lisää luettavaa