Final Fantasy XIV:n ensimmäinen lisälevy on päivätty – tältä se näyttää

Final Fantasy XIV: Heavensward tuo MMO-ropettajille uutta pelattavaa kesän keskellä.

8.3.2015 05:00

Massiiviroolipeli Final Fantasy XIV: A Realm Reborn on vastaanottamassa ensimmäisen varsinaisen lisälevynsä kesäkuun 23. päivä. Heavensward-nimeä kantavan lisärin julkaisupäivä on vahvistunut yhdysvalloissa parhaillaan käynnissä olevan PAX East -messutapahtumassa, jonka myötä siitä on julkaistu myös uusi pelin eri ympäristöjä esittelevä mittava video.

Pelkästään vain uusia alueita Heavenswardilta ei toki tarvitse odottaa. Niiden ohella lisäri on nimittäin mahduttamassa peliin myös muun muassa kolme uutta ammattia erikoisluokkineen, uuden hahmorodun, tuoreita tehtäviä ja uusia lentokykyisiä ratsuja. Samalla pelin tasokatto kohoaa myös leveliin 60 asti.

Mikäli Heavenswardiin haluaa päästä käsiksi hieman muuta maailmaa aikaisemmin, pitäisi sen onnistua muun muassa lisälevyn ennakkotilaamalla. Tuolloin Heavenswardia on määrä päästä pelaamaan jo 19. kesäkuuta.

Myös Final Fantasy XIV:n Mac-versio on pian täällä. Square Enix on aikeissa saada sen ulos Heavenswardin virallisen julkaisun aikoihin.

Lähde: Final Fantasy XIV (Twitter)

Lisää luettavaa