Final Fantasy XV -ohjaaja haluaisi teknisesti kehittyneemmän version pc:lle

Final Fantasy XV:n pc-versiota ei ole virallisesti vahvistettu, mutta ohjaaja haluaisi tuoda pc-pelaajille teknisesti edistyneemmän version pelistä.

12.4.2016 06:00

Final Fantasy XV:n ohjaaja Hajime Tabata on jälleen avannut sanaista arkkuaan pelin mahdollisen pc-version tiimoilta.

Syyskuussa PS4:lle ja Xbox Onelle ilmestyvän Final Fantasy XV:n pc-versiota ei ainakaan toistaiseksi ole vahvistettu virallisesti. Tabata vaikuttaisi kuitenkin olevan kiinnostunut pc-version kehittämisestä. Ranskalaisen JeuxVideo-sivuston haastattelussa puhunut ohjaaja kertoo, ettei hän haluaisi tuoda pc:lle suoraa käännöstä Final Fantasy XV:n konsoliversiosta. Tabatan mukaan Final Fantasy XV:n mahdollinen pc-versio voisi sisältää asioita, joita konsoliversioista jouduttiin jättämään pois teknisten rajoitteiden vuoksi.

-Se olisi mahdollisuus julkaista laadullisesti ja teknologisesti parempi versio pelistä, Tabata kertoo.

Mikäli pc-versio todella kehitetään, saattaa se ilmestyä huomattavasti konsolijulkaisua myöhemmin. Final Fantasy XV -ohjaaja kertoi viime viikolla, etteivät kehittäjät pysty työskentelemään pc-version ja konsolijulkaisujen parissa samaan aikaan. Toistaiseksi kehitystyön painopiste on ollut täysin konsoliversion kehittämisessä ja optimoinnissa, ja pc-version kehitystä harkitaan Tabatan mukaan vasta konsoliversion ilmestyttyä.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa