Final Fantasy XV on 60-prosenttisesti valmis – 9 vuotta kehitystä takana

Yhdeksän vuotta kehityksessä ollut Final Fantasy XV on tällä hetkellä 60-prosenttisesti valmis.

20.2.2015 13:21

Final Fantasy XV on noin 60-prosenttisesti valmis. Asian on tuonut ilmi pelin uusi ohjaaja Hajime Tabata, joka on vahvistanut asian myös Pelaaja-lehden sivuilla hiljattain nähdyssä haastattelussa.

Final Fantasy Versus XIII -nimellä alkujaan työstetty peli on ollut kehityksessä jo vuodesta 2006 asti, eli yhdeksän vuoden ajan. Vasta viime vuosien aikana projekti on siirretty uudelle konsolisukupolvelle nimen Final Fantasy XV alla. Pelille ei ole vielä ilmoitettu edes virallista julkaisuvuotta, mutta odotusta voi lievittää ensi kuussa ilmestyvällä demolla.

– Olemme tehneet noin 50 tai 60 prosenttia kehityksestä pelattavuuden suhteen, ja demo on noin 80-prosenttisesti laadultaan sitä, mitä haluamme saavuttaa, Tabata kertoi Pelaajalle.

Pelisivusto Kotakun mukaan Tabata vahvisti tuoreeltaan luvun olevan lähempänä 60 prosenttia.

Mies kertoi Pelaajalle myös, kuinka Final Fantasy XV koki suuren suunnanmuutoksen hänen liityttyä projektin pariin hieman yli kaksi vuotta sitten. Habata istahti tuolloin alkuperäisen ohjaajan Tetsuya Nomuran kanssa keskustelemaan, mihin suuntaan projektia pitäisi viedä.

Vaikka kehitys alkujaan on käynnistynyt jo vuonna 2006, Tabata näkee asian suunnanmuutoksen myötä hieman toisessa valossa.

– Tiedän ihmisten joutuneen odottamaan, mutta toivoisin heidän aloittavan laskemisen vasta siitä hetkestä, kun minä liityin tiimiin, hän sanaili Pelaajalle.

Final Fantasy XV:n noin kolmituntinen pelattava demo Episode Duscae julkaistaan maaliskuun 20. päivä ilmestyvän Final Fantasy Type-0 HD -pelin mukana.

Lisää luettavaa