Final Fantasy -sarjan seuraava suuri uusi osa Final Fantasy XVI on kehityksensä loppukaarella, pelin tuottaja Naoki Yoshida vahvistaa.

Kuudennentoista fantasian kehityksen on aiemmin kerrottu hidastuneen koronapandemian tuomien haasteiden takia. Yoshida kertoo kuitenkin japanilaisen Uniqlo-vaateliikkeen kanssa tehdyssä Final Fantasy -yhteistyökampanjalehdessä, että kehitystyö on viimein viimeisissä vaiheissaan.

VGC-sivuston kääntämän haastattelun mukaan myös Final Fantasy XIV -verkkopelin keskeisenä voimana tunnettu Yoshida painottaa uutuusseikkailuun aiemmin perehtymättömille pelaajille, että kyseessä hänen mukanaolostaan huolimatta yksinpeli.

Final Fantasy XVI keskittyy yksilöön, mikä tekee tarinasta immersiivisemmän. Se on hyvin tiheä tarina. Aikuisena opin, miten yhteiskunta toimii ja totesin itselleni, ettei todellisuus ole yhtä helppoa kuin videopelit. Toivon, että sarjan kertaalleen taakseen jättäneet muistaisivat sen avulla, kuinka intohimoisia he olivatkaan pelejä kohtaan nuorempana, hänen kerrotaan sanailleen.

PlayStation 5:lle työn alla oleva Final Fantasy XVI julkistettiin syksyllä 2020. Kehitys tuntui etenevän jouhevasti, kunnes Yoshida kertoi viime vuoden lopulla kehitysaikataulun olevan noin puoli vuotta jäljessä etätyöskentelyn tuomien haasteiden takia. Tuolloin hän kertoi, ettei pelistä kannattaisi odotella seuraavia suurempia tiedonjyviä ennen nyt alkanutta kevättä.

Lähde: VGC, @alberich_ff14 (Twitter)

Lisää luettavaa