Final Fantasy XVI:n kehityksen edistymisestä on saatu vihiä Square Enixin japaninkielisellä rekrysivuilta.

Gematsu-sivuston käännöksen mukaan Square Enix toteaa Final Fantasy XVI:n ”peruskehityksen” olevan valmis yhdessä tarinaskenaarion kanssa ja jatkaa seuraavaksi suuren mittaluokan resurssien ja pomotaistojen rakentamista sekä kehitystyökalujen laajentamista. Parhaillaan se muodostaakin lopullista kehitystiimiä, jonka voimin tarkoituksena olisi luoda peliin vielä lisää pelialueita, suuren mittaluokan välipätkiä ja viedä eteenpäin sen toimintaa.

Square lisäksi huomio, että parhaillaan pääosa kehitysväestä rakentaa peliä etätyönä.

Final Fantasy XVI julkistettiin trailerin kera syyskuussa ja siitä ovat ottaneet vetovastuun tällä kertaa joukko Final Fantasy XIV -konkareita. Julkaisuajankohtaa sillä ei toistaiseksi vielä ole ja isompi satsi uutta infoa on odotettavissa vasta ensi vuonna. Tuloaan se tekee PlayStation 5:lle, joskin ainakin pc-versio näyttäisi sekin olevan ajan myötä kovin todennäköinen.

Lähde: Square Enix, Gematsu

Lisää luettavaa