Square Enix on paljastanut tuovansa neljä uutta maksullista lisäepisodia Final Fantasy XV:lle kuluvan ja ensi vuoden aikana.

Pelin ohjaaja Hajime Tabata paljasti viime vuonna suunnittelevansa kolmea uutta episodia, joten joukkoon on lisätty yksi lisää.

Tuolloin Tabata kertoi kolmen lisäepisodin ilmestyvän vuoden 2018 aikana, mutta tuoreimpien suunnitelmien mukaan jaksoja saatetaan levittää nyt vuodelle 2019 saakka. Taustalla on tekijöiden halu pitää kehitysaika suotuisana kunkin episodin kohdalla.

Lisäepisodien lisäksi kehittäjät harkitsevat myös muunlaisen sisällön tuomista Final Fantasy XV:een, sillä heidän mukaansa pelaajat eivät ole enää kiinnostuneita ainoastaan päätarinan aukkojen tilkitsemisestä.

Seuraava episodi kantaa nimeä Episode Ardyn ja keskittyy nimensä mukaisesti tuoreimman osan pääpahikseen. Yksi episodeista saattaa puolestaan keskittyä Lunaan, mutta tätä ei ole vielä varmistettu.

Final Fantasy XV on saatavilla PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle. Pc-versio ilmestyy 6. maaliskuuta.

Lähde: Gematsu

Lisää luettavaa