Syksyllä ilmestyvän Final Fantasy XV:n mahdollisen pc-version kohtalo on vielä hämärän peitossa.

Pelin konsolijulkaisu päivättiin vihdoin aiemmin tällä viikolla, mutta pitkän kaavan mukaan suoritetussa tiedotustilaisuudessa ei hiiskuttukaan minkäänlaisista pc-suunnitelmista. Jälleenmyyjäjätti GameStop hämmensi soppaa eilen mainostamalla pelin pc-versiota konsolipainosten ohella omilla kotisivuillaan, mutta lipsahdus on jo ehditty kuittaamaan ikäväksi huolimattomuusvirheeksi.

Pelin ohjaaja Hajime Tabata on nyt antanut Engadget-sivustolle lausunnon, jolla hän pyrkii selittelemään pc-uutisten puutetta pettyneille faneille. Ilmeisesti Square Enix on edelleen hyvin tietoinen pc-version valtavasta kysynnästä, mutta mahdollista käännöstä ei ole vielä edes otettu työn alle.

– Emme ole pystyneet kehittämään konsoli- ja pc-versioita samaan aikaan. Olemme joutuneet keskittymään konsoleihin ja pyrkineet maksimoimaan ja optimoimaan kaiken niillä. Kun niiden parissa tulee valmista, aiomme todella harkita pc-versiota, mies kertoo artikkelissa.

Vielä ei kuitenkaan ole laisinkaan varmaa, nähdäänkö Final Fantasy XV:tä lopulta koskaan pc:llä.

– Meidän täytyy tutkia, mitä se vaatisi ja mitä vaihtoehtoja meillä on. Emme ole vielä tehneet päätöstä, ja joudumme pohtimaan monia asioita, Tabata selittää suurpiirteisesti.

Final Fantasy XV ilmestyy animesarjan ja elokuvan kera Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 30. syyskuuta. Lisää torstaiaamuisesta uutispläjäyksestä voi lukea täältä.

Lähde: Polygon, DualShockers

Lisää luettavaa