Final Fantasy XV:ssä manataan jättiläisiä ja otetaan päikkäreitä – katso uusimmat videot / Uutiset / pelaaja.fi

Final Fantasy XV:ssä manataan jättiläisiä ja otetaan päikkäreitä – katso uusimmat videot

21.12.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Japanissa järjestettiin kuluvalla viikolla Jump Festa 2015 -tapahtuma, joka on poikinut joukon trailereita Square Enixilta. Videoiden myötä uutta nähtävää onkin vielä ennen joulua saatu niin sekä Final Fantasy XV:stä, Type-0:sta kuin myös viikko sitten julkistetusta Theatrhythm Dragon Questistakin.

Final Fantasy XV:n osalta netissä pyörii parhaillaan parikin videota, joista toinen esittelee pelin teknologiaa ja toinen käy hieman yleisemmin läpi koko kokonaisuutta esitellen niin ääninäyttelyä, tutkiskelua, uuden Cindy-hahmon kuin myös tarinaakin. Peliblogi Siliconera raportoi lisäksi Jump Festan myötä selvinneen, että ruoka ja uni näyttelevät pelissä merkittävää osaa. Unen avulla pelaajat esimerkiksi nostavat tasojaan, kun taas sekä väsymyksellä että ruoalla voi olla vaikutuksia hahmojen kykyihin.

Myös jonkinlainen summon-mekaniikka tulee pelissä olemaan. Ilmeisesti trailerissa nähtävä jättiläinen, Titan, on esimerkiksi kytköksissä tähän ideaan, joskin se täytyy ensin päihittää ennen kuin pelaaja voi hyötyä otuksen voimista.

Esimakua hirviöiden manauksesta tullaan saamaan maaliskuussa Final Fantasy: Type-0 HD:n ohessa saapuvalla Final Fantasy XV:n demolla. Kuitenkaan Titania demossa ei vielä kutsuta taisteluun.

Type-0:n osalta julkisuuteen saatu uusin traileri väläyttelee sekin vuoroin tarinakuvioita ja vuoroin pelattavuutta. Jump Festa -video ei ole kuitenkaan ainut tällä viikolla pelistä julkaistu pätkä, vaan myös pelin sankarikaartista on saatu peräti kaksikin eri traileria ulos. Erikoisena vetona ne ovat molemmat olevinaan eräänlaisia propagandavideoita, jotka heijastavat pelissä tavattavien eri valtioiden suhdetta Type-0:n keskiössä nähtävään Class Zero -kadettijoukkoon.

Niin, ja tässä vielä sitä Theatrhythm Dragon Quest -kuvaa. Vielä ei ole tiedossa, tullaanko 3DS-peliä koskaan näkemään Japanin ulkopuolella.

Lähde: Siliconera, All Games Beta

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän onnistunyt kuva
onnistunyt

Pilasivat ton tissi videon Japanin mongerruksellaan. Prkle.

Nostoja