Fire Emblem Echoes paljastui 3DS:lle, Nintendo Switch saamassa myös oman Fire Embleminsa

Nintendon viimeisin Direct-lähetys on vahvistanut uusien Fire Emblem -kokemusten olevan matkalla 3DS:lle ja Switchille.

18.1.2017 23:12

Nintendo on paljastanut virallisesti uuden Fire Emblem -sarjan osan 3DS:lle. Toukokuun 19. päivä kauppoihin saadaan Fire Emblem Echoes: Shadows of Valentia, joka pohjautuu alunperin vain Japanissa Famicomille julkaistuun Fire Emblem -sarjan toiseen osaan, Fire Emblem Gaideniin

Esikuvansa tavoin Fire Emblem Echoes on tyyliltään hieman erilaisempi Fire Emblem -peli kuin tavanomaisesti. Ytimeltään kyseessä on edelleen kyllä vuoropohjainen taktikointipeli, mutta perinteistä toimintaa pelissä tuetaan myös luolastojen koluamisella ja pelimaailman tutkimisella.

Ensimmäisen vilauksen tulevaan voi ottaa ohesta.

Fire Emblem Echoes paljastettiin osana Nintendon nyt yöllä järjestämää Direct-verkkolähetystä. Samassa yhteydessä yhtiö paljasti lisäksi, että myös Nintendo Switch on saamassa vielä oman Fire Emblem -pääsarjan osansa vuonna 2018. Juuri muita tietoja siitä ei kuitenkaan ole vielä saatavilla.

Aiemmin viime viikolla paljastetusta toiminnallisesta Fire Emblem Warriorsista esiteltiin nyt myös ensimmäinen pätkä pelikuvaa. Pelin on samalla vahvistettu saapuvan syksyllä Switchin lisäksi myös New 3DS -mallin käsikonsoleille.

Lisää luettavaa