Flopannut sankariräiskintä Battleborn sinnittelee edelleen – uutta sisältöä julkaistiin jälleen

Gerbox ja 2K jatkavat kovasti vielä Battleborn-pelinsä tukemista. Uutta sisältöä peliin saatiin taas tällä viikolla.

14.10.2016 21:21

Gearbox Software ja 2K Games eivät ole tosiaankaan vielä luovuttaneet heikohkosti myyneen Battlebornin suhteen. Tällä viikolla yhtiöt ovat laajentaneet peliään jälleen parillakin uudella sisältölisällä, joista toinen puhaltaa lisäeloa pelin tarinapuoleen ja toinen vastaavasti pyrkii tuomaan hieman uutta energiaa sen moninpeliin.

Uusi Attikus and the Thrall Rebellioniksi kutsuttu tarinaosuus on ensimmäinen peliin luvatusta viidestä tarinalisästä ja sen on voinut saada omakseen joko Battlebornin kausikortin omistamalla, 700 platinaa pulittamalla tai osallistumalla aikoinaan Battlebornin beetatestiin PlayStation 4:llä. Pelaamaan sitä pääsee sekä yksin että yhteistyönä.

Uusi ilmainen pelitila vuorostaan asettaa vastakkain kaksi ihmispelaajista koostuvaa joukkuetta, jotka lähtevät lahtaamaan kilpaa peliareenoilla mellastavia tekoälyvihollisia pyrkimyksenään ryöstää näiltä saatavia naamioita. Koukkuna tilassa on se, että mitä enemmän tekoälyvihollisia tappaa, sitä ärhäkämmäksi ne käyvät. Pelkkä naamioiden nappaaminen ei myöskään riitä menestykseen, vaan ne pitää pystyä vaihtamaan myös pisteiksi otteluiden edetessä.

Vielä lähitulevaisuudessa Battlebornin olisi tarkoitus saada neljän muun tarinalisärin lisäksi myös vielä kaksi uutta pelattavaa hahmoa sekä ainakin yksi uusi moninpelitila. Nähtäväksi jää, onko pelin bisnesmalliin vielä myös odoteltavissa jossain vaiheessa muutoksia, sillä sen siirtymisestä esimerkiksi ilmaispeliksi on nimittäin liikkunut jonkin verran huhuja. Gearboxin suunnalta supinoita on tosin kommentoitu lähinnä sillä, että pelistä saataisiin todennäköisesti vain jonkinlainen kokeiluversio täyden hintamuutoksen sijaan.

Lähde: Battleborn (kotisivu)

Lisää luettavaa