Flower-kehittäjä haluaa pelinsä laajemman yleisön saataville

Erityisesti Flowerin kehittäjänä ansioitunut thatgamecompany pyrkii laajentamaan toimintaansa myös useammille alustoille. Studion sopimus Sonyn kanssa päättyy Journeyn saapuessa PlayStation Networkiin.

27.2.2012 20:35

Hengeltään PlayStation 3:n Floweria muistuttavia pelejä saatetaan jatkossa tavata totuttua useammissa eri latauspalveluissa. Arvostetun thatgamecompany-studion perustajiin lukeutuva Jenova Chen on nimittäin kertonut haluavansa laajentaa pelistudionsa toimintaa tulevaisuudessa useammallekin eri alustalle.

-Tutkimme parhaillaan mahdollisuuksia tuoda pelejämme suuremmalle yleisölle, muillekin kuin vain PlayStationin omistajille, Chen summasi Push Square -sivuston haastattelussa.

Erityisesti juuri Flower-pelillään mainetta niittänyt thatgamecompany on useamman vuoden ajan ollut sidoksissa Sonyyn sekä PlayStationiin, kiitos yhtiöiden välisen kolme peliä kattavan sopimuksen. Maaliskuun 14. päivä saapuvan Journeyn (kuvassa) jälkeen pelistudio olisi kuitenkin jälleen vapaa toimimaan laajemmin.

Täysin selvästi Chen ei siltikään vielä ole ilmaissut, josko pelistudio olisi nimenomaan halukas tuomaan jo julkaistuja pelejään myös muille alustoille. Toistaiseksi mies on vasta suostunut paljastamaan, että tulevaisuutta koskevia neuvotteluja käydään paraikaa.

Lähde: Push Square

Lisää luettavaa