
Marraskuussa julkaistava Football Manager 2017 on saamassa hyvinkin ajankohtaisen erikoisominaisuuden. Peliä kehittävä Sports Interactive on paljastanut ujuttaneensa luomukseensa mukaan brexit-simulaation, joka näyttää, millaisia vaikutuksia Britannian ja Euroopan unionin erolla voikaan potentiaalisesti olla varsinkin jalkapallon Valioliigaan.
Brexit nostaa päätään pelissä virtuaalimanagerien uran ensimmäisen kymmenen vuoden aikana ja se voi johtaa kaikkiaan kolmeen erilaiseen lopputulokseen. Niin sanottu soft brexit on mahdollisista tapahtumista kevyin, sillä se ei tuo minkäänlaisia rajoituksia pelaajakauppoihin. Myöskään siitä seuraava brexitin muoto ei välttämättä vielä vaikuta suuremmin pelaajahankintoihin, vaikkakin tuolloin ulkomaalaisten pelaajien saaminen brittijoukkueisiin voikin monimutkaistua toki hieman.
Dramaattisin tapahtuma on niin sanottu hard brexit, jolloin brittijoukkueiden ulkomaalaisvahvistusten määrää voidaan rajoittaa merkittävästi ja samalla niiden hankinta voi muutenkin kallistua. Pidemmällä tähtäimellä tämä voi johtaa myös koko Valioliigan tason yleiseen laskuun, jolloin myös esimerkiksi televisiorahaa ei valu enää entiseen malliin liigan suuntaan.
– Pyrimme tavanomaisesti pitämään pelimme erossa politiikasta, sillä kukaan ei halua, että tungemme sitä alas heidän kurkuistaan. Olemme tänä vuonna ajautuneet kuitenkin mielenkiintoiseen tilaan Britannian äänestettyä EU-erosta, eikä asian sivuuttaminen olisi tuntunut oikealta. Se on jotain, mitä meidän on käsiteltävä pelissä, Sports Interactiven Miles Jacobson selitti brittilehti The Telegraphin haastattelussa.
Football Manager 2017 julkaistaan Windows- Mac- ja Linux-koneille 4. marraskuuta. Samoihin aikoihin pelistä tuodaan saataville myös suoraviivaistettu Football Manager Touch 2017 -versio.
Lähde: The Telegraph
Kommentit
Propsit tästä kehittäjille. Itse ei kyseiset pelit kiinnosta kyllä yhtään, mutta on se hyvä, että näitäkin asioita huomiodaan peleissä. Itse Briteissä asuneena tuo Bojon kuva laittoi kyllä vähän vihaksi. Siinä on sellainen veijari Faragen ohella, että voi että! :D