Codemastersin seuraavaa F1-peliä saadaan tänä vuonna odottaa hitusen verran tavanomaista pidempään. Brittipelitalo on tuonut kotikuskien tietoon, että sarjalle perinteisen syyskuun sijaan F1 2013 on saapuu kauppoihin Euroopassa lokakuun 4. päivä.

F1 2013 julkistettiin virallisesti vasta viime viikolla, jolloin sen vahvistettiin olevan kehitteillä niin PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin pc:llekin. Tuttuun tapaan peli on pitämässä sisällään kaikki päivitetyt kuski-, talli- ja ratatiedot, mutta tällä kertaa luvassa on myös erikoisempaa sisältöä klassisten autojen, kuskien ja ratojen muodossa.

Ohessa tänään julkaistu tuore video pelistä.

Lähde: Codemasters

Lisää luettavaa