
Epic Gamesin kehittelemä ja julkaisema suosittu Fortnite on saanut jälleen uuden kauden. Neljännen kauden ensimmäinen osuus tuo pelaajien valittavaksi myös liudan uusia hahmoja ja hahmoasuja.
Mukaan mäiskeeseen voi nyt suunnata esimerkiksi Doom-pelisarjasta tutulla Doom Slayerilla. Muita uusia hahmoja ovat Selene, Massai, Dusty, Nezumi, Helsie ja The Ageless.
Myös The Witcher -pelien protagonisti Geralt tulee olemaan saatavilla pelattavaksi hahmoksi hieman myöhemmin kauden aikana.
Uusi neljäs kausi hyödyntää Unreal Engine 5.1 -teknologiaa ja onkin sen myötä myös päivittänyt ulkoasuaan monin tavoin. Tarjolla on jälleen myös uusia aseita ja pelitaktiikoita.
Fortnite julkaistiin alun perin vuonna 2017 ja se on ylläpitänyt suosiotaan mainiosti läpi vuosien.
Lähde: Epic Games