Fortniten alkuperäinen pelitila ei muutukaan ilmaiseksi vielä tänä vuonna / Uutiset / pelaaja.fi

Fortniten alkuperäinen pelitila ei muutukaan ilmaiseksi vielä tänä vuonna

23.10.2018 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
2

Fortniten se vähemmän suositumpi puolisko eli Save the World ei saakaan vielä ilmaisjulkaisuaan tänä vuonna, Epic Games on vahvistanut.

Save the World on ollut saatavilla maksua vastaan viime vuodesta asti, mutta Epicin perimmäisenä tarkoituksena on ollut aina tehdä siitä lopulta ilmainen. Tämä ei tapahdu kuitenkaan vielä suunnitellusti tänä vuonna, sillä kehittäjät näkevät pelissä vielä useita viilattavia asioita, jotka se haluaisi saada vielä kuntoon ennen virallista julkaisua.

– Teemme töitä laajan ominaisuustarjonnan, muokkausten ja backend-järjestelmien skaalauksen kanssa, joiden uskomme olevan tarvittavia, jotta voimme siirtyä ilmaispeliksi. Save the World on kasvanut tasaisesti heinäkuun 2017 julkaisusta lähtien ja koko Fortnite on kokenut täysin ennennäkemätöntä kasvua. On tärkeää laajentua tukemaan suurta taisteluun liittyvää pelaajamäärä, jotta voimme tarjota erinomaisen kokemuksen, Epicilla kerrotaan.

Yhteistyötä painottava Save the World on ollut nimenomaan se osa Fortnitea, jonka pohjalta kokoa peliä lähdettiin jo seitsemisen vuotta sitten kehittämään. Alusta alkaen ilmainen Battle Royale -osuus astui kuvioihin vasta viime vuonna, kun koko battle royale -villitys alkoi saada tuulta kunnolla alleen PlayerUnknown's Battlegroundsin myötä.

Ohessa kolmen vuoden takainen traileri silloisesta Fortnitesta.

Lähde: Epic Games

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Tahvo619 kuva
Tahvo619

Paskaa puhuvat kun lypsää vain loppuun asti tuon pelin.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Pitäähän niiden muuttaa se malli ilmaispeliksi ensin. Eli kaikkea saa jauhaa ihan hitosti, totta kai. Se kun saattoi jopa olla alunperin perinteisemmän mallin teos.

Itse olin tästä varovaisen kiinnostunut koska studio lähti tämän tekoon Gearsin parista. Tässähän on selvästi yhtäläisyyttä Gearsien Horde-pelitilaan ja erityisesti siihen suuntaan, mihin sekin meni rakenteluineen.

Toisaalta tämä vanha traileri ei nyt ainakaan iske. Vanha kunnon Orcs Must Die tuntuu edelleen mielenkiintoisemmalta.