Fortniten uusi sisältökausi on täällä! Näin komeetan putoaminen muuttaa peliä

Komeetta on rysähtänyt alas ja näin siis Fortniten uuden sisältökauden on tullut aika käynnistyä.

1.5.2018 15:01

Neljäs sisältökausi on pyörähtänyt virallisesti käyntiin verkkotoimintapeli Fortnitessa. Tuoreesta kosmeettisesta sisällöstä kiinnostuneille tämä tarkoittaa tietysti uuden noin kympin hintaisen Battle Passin saapumista, mutta yhtälailla pelillisiä muutoksiakin on ilmennyt.

Suositun Battle Royale -osuuden osalta pitkään kiusoiteltu komeetta on viimein tömähtänyt maahan. Tämä tarkoittaa, että pelikartta on muovautunut tuhovoiman myötä hieman uusiksi ja saanut näin pari uudelleen nimettyä aluettakin Dusty Divotin ja Risky Reelsin muodossa. Jälkeensä komeetta on jättänyt myös hohtavia kiviä, joilla on mahdollista heikentää painovoiman vaikutusta.

Save the World -osuus elää sekin edelleen. Uusina asioina se on saanut muun muassa supersankariteemaisen tapahtuman ja mahdollisuuden ansaita ryöstösaalista kaadetuilta pahiksilta.

Syvemmin muutoksiin ja muihin viilailuihin voi syventyä Epic Gamesin kotisivuilla. Ohessa myös fiilikseen päästävä julkistustraileri.

Lisää luettavaa