Forza Horizon 2:ta ei ole enää pitkään mahdollista ostaa digitaalisesti Xboxin latauskaupan kautta. Microsoft ja Turn 10 Studios varoittivat tällä viikolla pelisarjan kotisivuilla, että niin pääpeli kuin sen lisäsisältö vedetään pois myynnistä 30. syyskuuta.

Jos Horizon 2:n tai sen lisäsisältöä on jo aiemmin ehtinyt hankkimaan Xbox Games Storesta, säilyy pelaajalla oikeus sen uudelleenlataamiseen. Parhaillaan peli onkin monien ulottuvissa osana Games with Gold -tarjontaa.

Mitään syytä poistolle ei ole tapahtunut. Tavanomaisesti poistot liittyvät kuitenkin tavalla jos toisella erilaisten lisenssointisopimusten umpeutumiseen. Lähes täsmälleen kaksi vuotta sitten myös alkuperäinen Forza Horizon vedettiin vastaavalla tavalla saatavilta.

Lähde: Forza Motorsport (kotisivu)

Lisää luettavaa