Forza Horizon 4:stä julkaistiin runsaasti näyttävää pelikuvaa

Forza Horizon 4:n vaihtuvia vuodenaikoja esitellään runsaan pelikuvan kera.

25.7.2018 08:04

Playground Games on julkaissut runsaasti uutta pelikuvaa tulevasta Forza Horizon 4:stä studion viikoittaisissa striimeissä.

Tuorein pelivideo keskittyy lähes tunnin edestä esittelemään talvista kaahailua, johon lukeutuvat luonnollisesti valtavat lumikinokset sekä jää.

Forza Horizon 4:n näyttävimpiä uudistuksia ovat vaihtuvat vuodenajat, jotka muuttavat pelialuetta visuaalisen ilmeen lisäksi myös pelattavuudeltaan. Talven lisäksi tekijät ovat esitelleet aiemmilla viikoilla myös kesä- ja syksypelattavuutta.

Pelikuvan lisäksi videoilla kuullaan ja nähdään myös ajopelin muita ominaisuuksia, kuten päivittäisiä haasteita, kustomointimahdollisuuksia sekä viikoittaisia #forzathon-tapahtumia.

Varsinainen striimi alkaa tuoreimman videon osalta noin viiden minuutin kohdalla.

Forza Horizon 4 julkaistaan pc:lle ja Xbox Onelle 2. lokakuuta.

Lisää luettavaa