11 Bit Studiosin kaupunkinrakennuspeli Frostpunkin loppukuusta julkaistavasta The Last Autumn -laajennuksesta on saatu runsaasti uutta pelikuvaa.

12-minuuttisella pelivideolla sukelletaan tarkemmin laajennuksen sisältöön, joka tekijöiden mukaan muokkaa peruskokemuksen lähes kokonaan uusiksi. Nimensä mukaisesti Last Autumn sijoittuu emopelin jääkautta edeltävään syksyyn, jossa pelaajan hallitsemat kyläläiset valmistautuvat tulevaan katastrofiin.

Selkeimmät erot emopeliin ovat talvimaiseman vaihtaminen vihertäväksi luonnoksi, minkä lisäksi laajennus heivaa myös monet tutut mekaniikat jorpakkoon. Lämmönhallinnan korvikkeena pelaajille tarjotaan liuta uusia rakennuksia, resursseja, uusia lakeja sekä uudistunut talous hallittavaksi, kun nämä pyrkivät viimeistelemään lämpögeneraattorin ennen talven tuloa.

Frostpunk: The Last Autumn julkaistaan pc:lle 21. tammikuuta. PlayStation 4 – ja Xbox One -versiot ilmestyvät myöhemmin.

Lisää luettavaa