Futurististen ajopelien genre on ollut laajalti F-Zeron ja WipEout-tyylisten kiitureiden juhlaa, mutta pian tarjolle saatetaan saada hieman jotain erilaista. Syyskuun 26. päivä jakeluun kiitää Lightfield, jonka itävaltalainen Lost in the Garden on kehittänyt sekä Xbox Onelle että PlayStation 4:lle.

Genreään Lightfield lähestyy hieman parkour-henkisestä näkökulmasta, sillä sen radat eivät noudata tavanomaista kilpa-ajokaavaa. Kisaileminen tapahtuu sen sijaan moniosaisilla alueilla, joilla olisi tarkoitus hyppelyn voimin löytää aina paras mahdollinen ajoreitti.

Ajelemaan Lightfield päästää perinteisten kisailujen lisäksi Time Trial -tilassa ja jonkinlaisessa tutkiskelutilassa. Peli tukee paikallisesti parhaimmillaan neljän pelaajan jaetun ruudun kisailua, mutta yhtälailla kisailemaan voi lähteä tietysti internetin synkkään maailmaan.

Hintaa Lightfieldille kertyy noin 20 euroa.

Lisää luettavaa