Valven keulakuvahahmo Gabe Newell on todennut, että yhtiö kaavailee palaavansa kehittämään ja julkaisemaan pelejä. Verkkokauppa Steamia täydellä höyryllä pyörittävä Valve on Newellin mukaan useamman vuoden ajan ”sijoittanut tulevaisuuteen” painottamalla verkkokauppaansa ja laitteistokehitystä, mutta nyt suunta olisi vähitellen muuttumassa.

Artifact on ensimmäinen lukuisista peleistä, joita julkaisemme. Joten se on tavallaan hyvä uutinen. Hurraa, Valve ryhtyy jälleen julkaisemaan pelejä, Newell totesi Valven toimitiloissa järjestetyssä Artifact-pelin esittelytilaisuudessa.

Artifact: The Dota Card Game on Dota 2:n pelimaailmaan sijoittuva keräilykorttipeli.

Newell on aiemmin todennut Valven tekevän ainakin yhtä täysiveristä yksinpeliä, minkä lisäksi mies on maininnut kolmen suuren VR-pelin olevan työn alla. Newell ei kuitenkaan uuden kommenttinsa myötä tarkentanut, onko näiden lisäksi muita pelejä tekeillä.

– Emme puhu asiasta vielä tänään, mutta yksi iso sulka hatussamme tätä nykyä on kykymme kehittää laitteistoa ja ohjelmistoa samanaikaisesti, Newell vihjaa.

Valvella tuntuisikin kommenttien myötä olevan suuret suunnitelmat laitteistonsa suhteen. Newell nimittäin myöntää, että Valven väki on tähän mennessä aina ollut kateellinen Nintendon kaltaisille laitteistojulkaisijoille.

– Kun (Shigeru) Miyamoto istahtaa alas pohtimaan seuraavaa Zelda– tai Mario-peliä, hän aina ajattelee ohjaimen, graafisen ulkoasun ja muiden ominaisuuksien kaltaisia asioita. Hän voi esitellä peleihin uusia piirteitä, kuten liikkeentunnistuksen, koska hän hallitsee sekä ohjelmistoa että laitteistoa. Hän saa laitteiston näyttämään hyvältä, koska hän suunnittelee samanaikaisesti sitä hyödyntävää ohjelmistoa. Olemme olleet siitä kateellisia, ja tulette jatkossa näkemään meidän ottavan samankaltaisen suunnan, Newell myöntää.

Pelaajan toimitus veikkaa, ettei ainakaan Half-Life 3:a ja Portal 3:a kannata odotella heti ensimmäisten pelien joukossa.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa