Strategiakehittäjä Stardock on vahvistanut virallisen julkaisupäivän Galactic Civilization IV:lle. Vuoropohjainen 4X-tyylin avaruuskliksuttelu on ollut ensimmäisten kiinnostuneiden saatavilla vielä rakenteilla olevassa varhaiskuosissa viime kesästä alkaen, mutta valmiiksi se olisi tarkoitus saada 26. huhtikuuta.

Saatavilla peli on Windows-koneille Epic Games Storen kautta. Vielä ennen valmistumisen myötä tapahtuvaa hinnankorotusta pelille on kertynyt hintaa noin 34 euroa.

Uuden osan myötä jo lähes 20-vuotiaan pelisarjan on kuvailtu kasvavan muun muassa suuremmilla pelikarttoilla, virtaviivaistetulla mutta samalla hahmovetoisemmaksi tehdyllä siirtokuntien hallinnalla sekä monipuolisemmilla taisteluilla. Odotettavissa on yhtälailla uudenlainen tehtäväjärjestelmä ja paremmat mahdollisuudet muokata sivilisaationsa kehitys- ja toimintasuuntaa kesken pelin

Lähde: Galactic Civilization IV (kotisivu)

Lisää luettavaa