Game of Thrones -peliseikkailut päättyvät ensi kuussa – ensimmäinen episodi tarjolle ilmaiseksi

Telltale Gamesin oman Game of Thrones -pelinkin päätös lähestyy. Viimeinen episodi seikkailusta saadaan marraskuussa.

21.10.2015 20:05

Telltale Gamesin oman Game of Thrones -pelin päätös on lähellä. Kehittäjä on lupaillut, että pelin järjestyksessään kuudes ja näin ollen myös viimeinen episodi on tupsahtelemassa saataville konsoleille, pc:lle ja mobiililaitteille 17. marraskuuta alkaen.

Samalla kauppoihin tuodaan maailmanlaajuisesti myös levyllinen versio pelistä. Euroopassa niin konsoleille kuin pc:llekin saapuva fyysinen versio sisältää PlayStationeilla sekä pelin viisi ensimmäistä episodia valmiiksi levyllä että myös latausoikeuden kuudenteen episodiin. Xboxilla vuorostaan levyltä löytyy valmiiksi vain pelin ensimmäinen episodi, kun taas pc-version rakenteesta ei vielä ole varmuutta.

Hintaa fyysiselle versiolle kertyy noin 30 euroa.

Vielä ennen viimeisen episodin saapumista Telltale tarjoilee myös oivan tilaisuuden tutustua Game of Thrones -seikkailuunsa, jos se ei vielä ole tuttu. Aikeena pelitalolla on nimittäin tehdä sen ensimmäisestä episodista ainakin jonkin aikaa ilmainen niin konsoleilla kuin mobiililaitteillakin. Tarjous näyttäisi kirjoitushetkellä olevan jo voimassa ainakin Xboxeilla, Androidilla ja iOS:llä.

Ohessa tuore pelin näyttelijöitä käsittelevä traileri.

Päivitys: Otsikon aivopieru korjattu.

Lähde: Telltale Games

Lisää luettavaa