Valtaistuinpeli on löytänyt uuden muodon taas tällä viikolla, sillä Game of Thrones: Tale of Crows on ilmestynyt kaikkien Apple Arcade -tilaajien ulottuville.

Devolver Digitalin julkaisema ja brittiläisen That Silly Studiosin luomus on reaaliajassa etenevä hallinnointipeli, jossa seurataan läpi Yövartion tuhansista vuosista koostuvaa historiaa. Tarkoituksena on siis vahtia Westerosin jakamaa jäämuuria lähettämällä esimerkiksi partioita tutkimaan sen lähialueita ja viestittelemällä erinäisten tahojen kanssa korppien avulla.

Mikään järin intensiivinen tulkinta Tale of Crows ei ole Yövartion toiminnasta. Kehittäjät kuvailevat sitä niin sanotuksi idlepeliksi, eli erilaisten päätösten ulkopuolella asiat etenevät omalla painollaan. Muurin toiselle puolelle lähetetyn partion paluuseen voi siis esimerkiksi kulua pitkiä aikoja ja näin peliä ei ole tarkoitettu tuijotettavaksi jatkuvalla syötöllä kerralla. Näyttävä taidetyyli kyllä varmistaa, että peliä kelpaa kyllä katsella huvikseenkin.

Nähtäväksi jää, tuodaanko Tale of Crows monien Apple Arcade -pelien tavoin myöhemmin vielä muillekin alustoille, kuten vähintään Androidille ja Windows-koneille.

Lähde: App Store

Lisää luettavaa