Gamescom on julkaissut virallisen tiedotteen, jossa tapahtumanjärjestäjä ilmoittaa suunnitelmien etenevän odotetusti elokuussa järjestettäväksi tarkoitetun Gamescom 2020:n toteutumiseksi.

Tiedotteessa kuitenkin kerrotaan, että vallitsevaa tilannetta seurataan ja ratkaisut tehdään sen mukaisesti, mutta toistaiseksi Köln, jossa tapahtuma on vuosittain järjestetty, on rajoittanut isoja yleisötapahtumia huhtikuun 10. päivään asti. Gamescom pidetään puolestaan elokuussa.

Jos koronapandemia jatkuu kuitenkin tuonne asti, järjestäjät lupaavat hyvittää tapahtuman lipunhinnan sen jo ostaneille.

Viime vuonna Gamescomissa vieraili yli 373 000 kävijää.

Koronan vuoksi peruutettujen tai myöhemmäksi siirtyneiden tapahtumien joukkoon lukeutuvat muun muassa E3, GDC sekä Rezzed. Myös monia muita teknologia-alan suurtapahtumia on jouduttu siirtämään.

Lisää luettavaa