Gamescom järjestetään tänäkin vuonna vain verkossa – Euroopan suurin pelitapahtuma on kaikille ilmainen

Gamescom järjestetään myös tänä vuonna pelkästään digitaalisessa muodossa.

6.5.2021 09:06

Tämänkin vuoden Gamescom-pelitapahtuma järjestetään kokonaan digitaalisessa muodossa.

Perinteisesti Kölnin messukeskuksessa järjestetyn Euroopan suurimman pelitapahtuman järjestäjät ovat ilmoittaneet päättäneensä pitää tapahtuman pelkästään verkossa. Aikaisemmin Gamescom 2021:n suunnitelmissa oli järjestää tapahtuma hybridimallilla, jossa tapahtuma avattaisiin osittain vierailijoille paikan päällä ja verkossa. Kölnin messukeskuksen ja Saksan pelialan etujärjestön edustajien mukaan fyysisesti järjestettävään tapahtumaan liittyi pandemiatilanteen takia kuitenkin liikaa epävarmuustekijöitä, joiden vuoksi tapahtuma päätettiin siirtää kokonaisuudessaan verkkoon viime vuoden tapaan.

Gamescom 2021 järjestetään 23.-27. elokuuta. Varsinainen päätapahtuma alkaa 25. elokuuta Geoff Keighleyn Opening Night Live -tilaisuudella, joka tuo mukanaan esimerkiksi uusia pelijulkistuksia.

Gamescomin ohella myös Los Angelesin perinteisten E3-pelimessujen järjestäjät ilmoittivat äskettäin, että E3 2021 järjestetään kesäkuussa digitaalisessa muodossa.

Lähde: Gamescom

Lisää luettavaa