GameSpy tappaa Crysisin ja Crysis 2:n nettimoninpelin pc:llä

Crytek ja Electronic Arts eivät ole aikeissa antaa tekohengitystä alkuperäisen Crysisin ja Crysis 2:n nettimoninpeleille pc:llä GameSpyn kaataessa serverinsä.

14.4.2014 21:02

Räiskintäpelit Crysis ja Crysis 2 ovat menettämässä virallisen nettimoninpelitukensa pc:llä. Pelien viralliset moninpelipalvelimet ottavat viimeisen henkäyksensä toukokuun 31. päivä, jolloin verkkopelipalveluita tarjonnut GameSpy päättää palvelutoimintansa.

Tieto pelien verkkopuolen lopusta on tuotu julki Crysis-sarjan virallisella keskustelualueella. Samalla kehittäjä Crytekin suunnalta on kuitenkin vakuuteltu, että PlayStation 3:lla ja Xbox 360:llä Crysis 2:n peluu netissä onnistuu jatkossakin.

Aikoinaan varsinkin ulkonäöllään hurmannut Crysis on yltämässä tämän vuoden puolella jo varsin kunnioitettavaan seitsemän vuoden ikään. Crysis 2 vuorostaan nähtiin alkujaan vuonna 2011. Kummatkin peleistä julkaisi Electronic Arts.

EA on jo aiemmin valaissut, että se pyrkii GameSpy-palvelimien kaatumisesta huolimatta pitämään vielä hengissä vanhempien Battlefieldien nettimoninpelit. Lupauksia moisen onnistumisesta ei kuitenkaan ole haluttu vielä antaa.

Lähde: Crysis Forum

Lisää luettavaa