Gearbox näkisi mielellään Borderlands-sarjan myös Switchillä

Sekä Borderlands 3:n taiteellinen johtaja että Gearboxin pomo toisivat sarjan mielellään myös Nintendon konsolille.

22.9.2019 11:01

Borderlandsia ei toistaiseksi ole päästy pelaamaan Nintendo Switchillä, mutta pelisarjan takana olevan Gearboxin väki näkisi sen mielellään myös Nintendon konsolilla. Niin Borderlands 3:n taiteellinen johtaja Paul Sage kuin koko Gearboxin johdossa oleva Randy Pitchford puoltavat ajatusta Borderlandsista Switchillä.

Sage sanoi Borderlandsin oman YouTube-kanavan suorassa lähetyksessä, että Borderlandsin tulemista Switchille ei voi poissulkea. Pitchford puolestaan on jo kuukausia sitten todennut Twitterin puolella, että hänestä olisi mahtavaa tuoda pelisarja myös Switch-pelaajien saataville.

Pelistudioilta tällainen puhe ei varsinaisesti ole mitään uutta, mutta Gearboxilla on aikaisempaa näyttöä siitä, että puheet eivät jää vain puheiksi. Borderlands 2 sai aikanaan lähes kaksi vuotta muiden versioiden jälkeen julkaistun PlayStation Vita -käännöksen.

Lähde: Video Games Chronicle

Lisää luettavaa