Gearbox-pomo iloitsee Borderlands 3:n Epic Games Store -yksinoikeudesta Borderlands-arviopommituksen jälkeen / Uutiset / pelaaja.fi

Gearbox-pomo iloitsee Borderlands 3:n Epic Games Store -yksinoikeudesta Borderlands-arviopommituksen jälkeen

9.04.2019 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
31

Gearbox Softwaren toimitusjohtaja Randy Pitchford on kritisoinut Steam-alustan toimia pelien arviopommituksiin liittyen.

Äskettäin paljastettu Borderlands 3 tulee saataville pc:llä puolen vuoden yksinoikeudella Epic Games Storeen. Yksinoikeusjakson julkistus sai peliyhteisön osoittamaan mieltään Steamissa, mikä ilmentyi negatiivisten arvioiden vyörynä pelisarjan aiemmille osille. Pitchfordin mukaan tämänkaltainen "arviopommitus" on tehnyt hänet iloiseksi julkaisijan päätöksestä tuoda peli aluksi vain Epic Games Storeen. Pitchford kommentoi Twitter-viestissään, ettei Steamilla ole kiinnostusta puuttua peliarvioiden väärinkäytöksiin.

Steam julkaisi äskettäin arvio-ohjelmaansa uudistuksen, jolla pyritään poistamaan arviopommitusten vaikutus pelien arviopisteytyksestä. Esimerkiksi Borderlands 2:n Steam-sivu kertoo, että peli on saanut viime viikon aikana tuhansittain negatiivisia arvioita, vaikka pelin arviot ovat olleet lähtökohtaisesti yksinomaan myönteisiä. Kyseisellä ajalla annettuja arvioita ei tämän vuoksi huomioida oletusarvoisesti pelin arviopisteissä.

Lähde: Twitter

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän frozen kuva
frozen

Eikös jostain paljastunu että tämä oli puhtaasti Randy Pitchfordin idea laittaa peli Epic Games Storeen ja sitä myötä taitaa saada isommat bonukset

Käyttäjän Boblick kuva
Boblick

En ole näiden pommitusten kannalla missään tapauksessa, mutta arvosteluosio on kuitenkin käsittääkseni ainoa paikka Steamissa mihin julkaisijalla/tekijällä ei ole oikeutta moderoida. En olisi näistä "pommituksista" huolimatta ottamassa käyttäjiltä ääntä pois. Foorumeilta voidaan poistaa epäedullinen kritiikki niin halutessaa, mutta arvosteluista ei. Ja ainakin itse näen, että Steamin asettama uusi systeemi toimii, missä näiden pommitusten negatiivisuus ei vaikuta kokonaisarvioon pelistä.

Onko tälläinen pommittaminen sitten positiivista? Ei ainakaan Pitchfordin ja kenties muiden julkaisijoiden mielestä. Epic Store ei ainakaan välitä kuluttajista, vaan nimenomaan houkuttelee julkaisijoita paikkaan, jossa kuluttajilla ei ole minkäänlaista ääntä sanoa mistään yhtään mitään. Ja jos joskus foorumit ja arvosteluosio Epic Storeen tulee, niin mistä vetoa, että julkaisijalla on täysi oikeus moderoida peliensä foorumeita ja arvosteluosiota. Ymmärrän, että tämä houkuttelee julkaisjoita, ettei tarvitse reagoida kiusalliseen kritiikkiin, mutta mites kuluttajien ääni, vaikka sitä monesti väärin käytetäänkin?

Käyttäjän Riepu kuva
Riepu
Lainaus frozen

Eikös jostain paljastunu että tämä oli puhtaasti Randy Pitchfordin idea laittaa peli Epic Games Storeen ja sitä myötä taitaa saada isommat bonukset

Pitchford on varmasti voinut tehdä ehdotuksia ja suostutteluja, mutta kandee muistaa, ettei Gearbox ole Borderlandsin julkaisija, eikä näin ole se ainut tai todellakaan viimeinen linkki, joka tuota päätöstä on tekemässä. Tällähän hetkellä myös 2K:n sisaryhtiö Private Division on yhtälailla laittamassa Outer Worldsia ja Ancestoria ihan iloisesti Epic-kauppaan.

Niin helppoa kuin Pitchfordia onkin vihata, niin ihan kaikkea netissä kuulemaansa ei kannata tässäkään tapauksessa ihan pureskelematta nielaista.

Käyttäjän frozen kuva
frozen

Tämä myös avaa enemmän mitä kaikkia Randy Pitchford on puhunut paskaa sielä Ja onhan se sentäs CEO jolla on jotain valtaa sanomisessa

Borderlands 3’s Randy Pitchford Tells Complaining Customers To “Fuck Off”

Käyttäjän W1LMI kuva
W1LMI

huvittavaa katsella sivusta tätä ihmisten suolaantumista joka asiasta.

Käyttäjän frozen kuva
frozen
Lainaus W1LMI

huvittavaa katsella sivusta tätä ihmisten suolaantumista joka asiasta.

EA olisi myös haltioissaan jos kaikki asiakkat ajattelisi vain näin eikä uskalla puhua kun kuluttajien oikeuksia poljetaan

Käyttäjän CLD2 kuva
CLD2

Kun en kuulu PC Master race porukkaan niin multa on menny vähä ohi että mikä tässä Epic Games Storessa on niin kauheen kamalaa verrattuna Steamiin että porukka menettää yöunet sen takia?

Käyttäjän Monco Carser kuva
Monco Carser

Ehkäpä Epic Storen kanssa kilpailu saa Steamissä aikaan enemmän päivityksiä, mitä tämän uutisen muistutuksena kyllä kaivataan.

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Olisi ihan ok lausunto, ellei Steam juuri nimenomaan tekisi asialle jotain. Eli siis arviopommitusten vaikutus keskiarvoon on oletuksena piilotettu, vaikka toki nämä pommituksetkin edelleen näkee aikajanalla asteriskilla merkattuna ja halutessaan ne voi laittaa päälle entiseen malliin. Pitchford siis suoraan valehtelee sanoessaan, ettei Valvea kiinnosta ongelman korjaaminen. Ei tosin mitään uutta kyseisen herrasmiehen suusta.

Ilmeisesti Pitchford sitten tosiaan haluaa itselleen sen Epicin tyylisen killswitchin, jolla pääsee itse sorkkimaan arvostelut haluamaansa kuosiin, jos alkaa näyttää pelin kannalta liian ikävältä.

Ei minulla muuta sanottavaa. Vaikea nähdä kuinka tämänkin muka voisi pyöritellä kukaan mielessään kuluttajan kannalta hyväksi asiaksi, mutta ilmeisesti kilpailu on kaiken anteeksiantava tekijä.

Tällä kertaa Epic Storella on siis tarjota sensuuria ja taas kerran paskaa puhuva Pitchford. Kylläpä taas hirveästi kiinnostaa hypätä kyseisen palvelun kelkkaan.

Käyttäjän jutetsu kuva
jutetsu

Teen kuten EA:n pomon tapauksessa: käskettiin jättää BFV ostamatta jos mustat SS-naiset "realistisena" WWII-kuvauksena ei innosta - jätin ostamata.

Nyt Gearbox-pomo käskee asiakkaitaan pitämään "v***u turpansa kiinni". Joten pidän ja jätän ostamatta, en tule pelaamaan enää yhtäkään Borderlands-peliä.

Toki tuo on mielenkiintoinen näkökulma, että arvostelujen pois päältä kytkeminen olisi muka jotenkin asiakkaiden etu, mutta jokaiselle... öh, oma näkökantansa sallittakoon? Joka tapauksessa viihdettä tulee nykyään joka tuutista sellaisella syötöllä, ettei ole mikään ongelma jättää "valkoisia miehiä" vihaavan Marvelin kaikki elokuvat jatkossa katsomatta ja EA:n & Gearboxin pelit pelaamatta. Kyllä näistä "vapautuneelle ajalle" löytyy muuta katsottavaa ja pelattavaa, se ei ole mikään ongelma se.