Viime joulun huippunimi Gears of War on aloittanut pitkän matkan kohti elokuvateattereita. Ensiaskel otettiin, kun New Line osti oikeudet tehdä peliin perustuva elokuva. Samalla Variety-lehti paljasti, että peliä työstään valkokankaalle käsikirjoittaja Stuart Beattie. Beattie tunnetaan muun muassa Collateralin ja Pirates of the Caribbean -trilogian kirjoittajana.

Elokuvan tuottajaksi puolestaan nimetään Wyck Godfrey, jonka filmografiasta löytyvät muun muassa Alien vs Predator, Eragon ja I, Robot. Myös Cliffy B osallistuu tuotantoon.

Gears of Warin oikeudet omistaa pelin tehnyt Epic. Variety arvioi, että elokuva ja pelisarjan seuraava osa saattavat ilmestyä samaan aikaan kesällä 2009.

Aiemmin elokuvaa odotettiin myös Halosta, mutta projekti kaatui budjettikiistoihin.

”Emme halua tehdä vahinkoa pelillemme, ja tiedämme pelielokuvien historian, joten harkitsimme pitkään ettemme tekisi laisinkaan Gears of War -elokuvaa. Mutta työskentelemällä parhaiden nimien kanssa uskon, että huijaamme kohtaloa”, sanoo Epicin Mark Rein Varietylle.

Lisää luettavaa