Ghost Recon: Wildlands saa ilmaisen moninpelitilan, kaksi ”isoa” laajennusta myös luvassa

Ensi viikolla saapuvan Ghost Recon: Wildlandsin lisäsisäsisältösuunnitelmat on isketty pöydälle.

4.3.2017 05:00

Ubisoft on ryhtynyt puhumaan lisäsisältösuunnitelmistaan koskien ensi viikolla 7. maaliskuuta saapuvaa Ghost Recon: Wildlandsia.

Ensinnäkin ranskalaispelitalo on ilmoittanut, että peliin on ilmaantumassa sen julkaisun jälkeen moninpelitila, jossa kaksi neljän hengen joukkuetta ottavat yhteen toisiaan vastaan kilpailullisissa merkeissä. Varsinaista tarkempaa julkaisuajankohtaa sille ei ole vielä vahvistettu, mutta Ubisoft kuitenkin lupaa, että se on tuomassa uuden tilan kaikille pelin omistajille ilmaiseksi.

Maksullisen lisäsisällön osalta Wildlandsiin sopii odottaa kahta ”isompaa” lisäosaa. Näistä ensimmäinen on nimeltään Narco Road, jossa pelaajat lähtevät soluttautumaan salakuljettajien riveihin ja ajautuvat tekemään näin ollen erilaisia haasteita sekä kilpa-ajotehtäviä näiden luottamuksen voittaakseen. Fallen Ghostsiksi kutsutussa toisessa lisäosassa haamujengi ajautuu vuorostaan pakenemaan voimakkaita vihollisia näiden helikopterin joutuessa ammutuksi alas kriittisellä hetkellä.

Maksullista lisäsisältöä tukeakseen Ubisoft on tuomassa Wildlandsista myyntiin tietysti kausikortin. Sen voimin edellä mainittuun kahteen lisäriin pääsee käsiksi viikkoa muita aikaisemmin. Kausikorttiin lukeutuu myös muutamia pienempiä etuja, kuten ylimääräisiä varustepaketteja, kokemuspistetehosteita ja pari pienempää tehtäväpakettia.

Lähde: UbiBlog

Lisää luettavaa