God of War -sarjan avainkehittäjä palasi Sonyn leipiin

God of War -sarjaan vahvat jäljet jättänyt Cory Barlog on jälleen osa Sonyn Santa Monica Studiota, jossa hän on aikeissa työstää jotain valtavaa.

10.8.2013 16:23

Pelinkehittäjä Cory Barlog on jälleen osa Sonyn miehistöä. PlayStation Blog -sivustoilla julkaistussa pitkähkössä kirjeessään mies hehkuttaa palanneensa töihin Santa Monica Studioon, josta hän lähti alkujaan jo vuonna 2007.

Santa Monicassa alkujaan ollessaan Barlog oli vahvasti mukana God of War -sarjan kehityksessä. Siinä missä ensimmäisen osan kohdalla hänen vastuunsa ulottui vielä lähinnä animointiin, istui hän jatko-osaa työstäessään  jo ohjaajan pallilla ja auttoi myöhemmin jonkin matkaa myös God of War III:n suunnittelussa.

Lähtönsä jälkeen mies ehti kirjoittamaan vielä PSP-peli Ghost of Spartan tarinan, minkä jälkeen God of War sai jäädä taakse. Ura veikin miehen työskentelemään ensin Mad Max -elokuvista tunnetun George Millerin kanssa, mitä seurasi myöhemmin muun muassa paikka Just Cause -kehittäjä Avalanchella sekä Crystal Dynamicsilla. Jälkimmäisessä studiossa hän vastasi uuden Tomb Raiderin välipätkien ohjauksesta.

Santa Monicassa Barlog lupaa kehittävänsä parhaillaan jotain ”erittäin valtavaa”, mutta ei suostu juuri kertomaan muuta. Kehityshommia projektin parissa toki vielä piisaakin, sillä tällä hetkellä Santa Monica pyrkii vasta etsimään siihen mukaan parhaimpia mahdollisia kehittäjiä.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa