Google nappasi maineikkaan virtuaalitodellisuuskehittäjän siipensä suojiin

Job Simulatorin luonut Owlchemy Labs vaikuttaa jatkossa osana Googlea itseään.

11.5.2017 15:18

Persoonallisia virtuaalitodellisuuspelejä tehtaillut Owlchemy Labs on löytänyt uuden vaikutusvaltaisen omistajan. Jatkossa pieni teksasilaisstudio toimii osana hakukonejätti Googlea, jolla onkin piisannut jo aiemmin monenlaisia erilaisia virtuaalitodellisuushankkeita.

Owlchemyn mukaan hankinta antaa studiolle mahdollisuuden jatkaa toimintaansa käytännössä siitä, mihin se on aiemmin jäänyt. Tarkoituksena sillä olisi siis edelleenkin tuottaa virtuaalitodellisuussisältöä usealle eri alustalle. Studio lupaa myös jatkossakin panostaa erityisesti virtuaalitodellisuudessa tapahtuvien vuorovaikutusten luonnollisuuteen sekä lähestyttävyyteen, minkä suhteen varsinkin Googlelta saatavan tuen pitäisi hieman helpottaa nyt hommaa.

Viimeisin Owlchemy Labsilta ulos saatu peli on ollut Oculukselle ja Vivelle työstetty Rick & Morty: Virtual Rick-ality. Parhaiten se tunnettaneen edelleen kuitenkin Job Simulator -virtuaalitodellisuuspelistään.

Olemassa Owlchemy on ollut aina vuodesta 2010 asti. Studio oli alunperin neljän hengen kokoinen, kun nyt siellä työskentelee 23 pöllöihmistä.

Lähde: Owlchemy Labs

Lisää luettavaa