Hakukonejätti Googlen huhutaan kaavailevan omaa Android-pohjaista kotikonsolia. Arvostetun Wall Street Journalin sisäpiirilähteiden mukaan Google haluaa tuoda ohjelmistojaan olohuoneesiin, minkä myötä yhtiö kehittäisi kotikonsolin lisäksi uuden sukupolven multimediarannekelloa.

Sisäpiiriläisten mukaan kyseiset projektit olisivat ennakkoisku Applea vastaan, sillä laitteistojätin huhutaan julkaisevan oman pelikonsoliratkaisunsa osana seuraavaa Apple TV -laitteistoa. Lähteet eivät kuitenkaan lähteneet arvuuttelemaan, tulisiko Googlen Android-konsolit hyödyntämään älypuhelimilta tuttua sovellustyylistä myyntimallia.

Mikäli Google todella haluaa mukaan konsolibisnekseen, kilpailu tulee olemaan kovaa. Microsoft ja Sony julkaisevat loppuvuodesta uuden sukupolven Xbox One- ja PlayStation 4 -konsolinsa, kun taas Nintendon nykykonsoli Wii U julkaistiin viime vuonna. Myös joukkorahoituksella jaloilleen päässyt Android-konsoli Ouya julkaistiin äskettäin.

Google tai Apple ovat kieltäytyneet kommentoimasta huhuraportteja.

Viime kuussa Google palkkasi riveihinsä LucasArts-veteraani Noah Falsteinin, jonka käsialaa on muun muassa klassikkoseikkailu Indiana Jones and the Fate of Atlantis. Tuolloin Falsteinin ilmoitettiin toimivan yhtiön pääpelisuunnittelijana, raporttien mukaan nimenomaan Android-pohjaisissa peleissä.

Lähde: CVG

Lisää luettavaa