Googlen Stadia-alustan hinta ja julkaisupäivä paljastuvat tällä viikolla

Googlen uuden pelialustan julkaisutiedot paljastetaan torstaina.

4.6.2019 08:37

Googlen tulevan Stadia-pelialustan julkaisutiedot saadaan julkisuuteen tämän viikon aikana.

Yhtiö on kertonut paljastavansa uudessa Stadia Connect -livelähetyksessä torstaina tiedot Stadian julkaisusta. Stadian virallisella YouTube-kanavalla lähetettävässä Connectissa kuullaan tiedot Stadian julkaisuaikataulusta ja hinnasta sekä uusista peleistä.

Stadian on jo aikaisemmin paljastettu saapuvan tämän vuoden aikana ja tukevan mm. Assassin’s Creed Odysseyta ja tulevaa Doom Eternalia. Google paljasti aikaisemmin myös oman pelistudionsa, jonka kehittämistä peleistä ei toistaiseksi tihkunut tietoa julkisuuteen.

Lähde: Stadia

Lisää luettavaa