Slighty Mad -studion Project Cars -autopeli on saanut viimein julkaisupäivän. Pitkään vuodelle 2015 kaavaillun pelin julkaisu onkin jo marraskuun 21. päivä, sen julkaisija Bandai Namco on kertonut.

Alkujaan pelin piti ilmestyä PS3:lle sekä Xbox 360:lle, mutta sen tekeminen keskeytettiin. Se hengitettiin kuitenkin uudelleen henkiin yhteisövarainkeruun avulla. Lisäksi hieman erikoisemmin pelin työkalupaketteja ostamalla pelaajat pääsivät mukaan Project Carsin kehitystyöhön, ja paketin ostaneet kehittelijät saavat itselleen osan pelin tuotoista kahden seuraavan vuoden ajan.

Kun syksyllä ilmestyvät vielä esimerkiksi Forza Horizon 2, Forza Motorsport 5, F1 2014, The Crew sekä Driveclub, niin autopelifaneilla on melkoinen valinta edessään. Mikä on oma suosikkisi?

Päivitetty 5.9.2014, kello 16:00: Project Carsin julkaisija Bandai Namco tarkensi, että julkaisupäivä onkin Euroopassa 21. marraskuuta. Uutinen päivitetty sen mukaisesti.

Lisää luettavaa