Gran Turismo 6 julkaistaan vielä PlayStation 3:lle, mikäli Sonyn Euroopan pelipomoihin lukeutuvan Michael Dennyn puheisiin on luottaminen. Tuoreessa haastattelussa mieheltä löytyy yhä luottoa PlayStation 3:n pelitukeen, vaikka Sony julkistikin viime viikolla PlayStation 4:n.

– Katsokaapa pelejä, joita PlayStation 3:lle vielä tulee, kuten The Last of Us, Beyond: Two Souls ja Gran Turismo 6. Lisäksi konsolille on luvassa tukea kolmansilta osapuolilta uuden Assassin’s Creedin ja Grand Theft Auto V:n muodossa, Dennyn kerrotaan listanneen.

Denny ei kommentissaan suoranaisesti poissulje mahdollisuutta Gran Turismo 6:n PlayStation 4 -versiosta, mutta vaikuttaisi siltä, että Sony haluaa ottaa maksimaalisen hyödyn PS3:n suuresta pelaajakannasta. Denny toteaa pitävänsä tärkeänä, että kehittäjät tukevat jatkossa myös PS3:a, sillä pelit tapaavat parantua konsolin elinkaaren loppupuolella.

Gran Turismo 6 mainittiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa vuonna 2010 sarjan luojan Kazunori Yamauchin kanssa tehdyssä haastattelussa. Pelistä ei kuitenkaan ole toistaiseksi julkistettu tarkempia yksityiskohtia.

Lähde: Silicon Republic

Lisää luettavaa