Gran Turismo -elokuva on saanut uuden trailerin.

Sony Picturesin julkaisema traileri antaa ensimmäisen kunnon katsauksen elokuvan antiin. Luvassa on trailerin perusteella kilpa-autoilun lisäksi roppakaupalla draamaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Kuten trailerikin muistuttaa, perustuu Gran Turismo tositapahtumiin. Elokuvassa seurataan GT Academy -turnauksen voittaneen Jann Mardenborough’n (elokuvassa Archie Madekwe) matkaa virtuaalikisoista oikeiden kilpa-autojen ratin taakse.

Madekwen lisäksi elokuvan rooleissa nähdään mm. Orlando Bloom, David Harbour, Djimon Hounsou ja Geri Horner. Gran Turismon on ohjannut Neill Blomkamp.

Gran Turismo saapuu elokuvateattereihin elokuussa.

Lähde: Sony

Lisää luettavaa