GTA Onlinen latausaikapäivitys saapui – pc-pelaajat kertovat valtavista parannuksista

GTA Onlinen viimeisin päivitys leikkasi latausaikoja pc:llä.

17.3.2021 06:00

Rockstar Games on julkaissut GTA Online -päivityksen, jonka kerrotaan leikkaavan pelin latausaikoja huomattavasti.

GTA Online -pelaaja t0stin jokin aika sitten havaitsema ongelma on korjattu nyt julkaistussa päivityksessä. Päivityksen jälkeen pelaajat ovat kertoneet valtavista parannuksista pelin latausaikoihin pc:llä. Esimerkiksi pelille omistetulla Reddit-sivulla pelaajat ovat kertoneet latausaikojen lyhenevän reilusti alle kolmannekseen päivitystä edeltävästä ajasta. Useat pelaajat ovat kertoneet latausaikojen lyhentyneen seitsemän minuutin tuntumasta alle kahteen minuuttiin. Myös PC Gamer -julkaisun testien mukaan latausajat ovat lyhentyneet 1-2 minuutin tuntumaan.

Pc-pelaajien positiivisten uutisten ohella GTA Onlinen viimeisin päivitys on kuitenkin tuonut mukanaan ongelmia konsolipelaajille. Pelin kerrotaan kärsivän Xbox-konsoleilla säännöllisestä kaatuilusta päivityksen myötä. Lisäksi osa PlayStation-pelaajista on kertonut, etteivät he pysty asentamaan päivitystä lainkaan. Rockstar Games ei ole vielä kommentoinut konsoleilla havaittuja ongelmia.

Lähde: PC Gamer, Reddit

Lisää luettavaa