Viimeisen puolen vuoden ajan siellä täällä esitelty Tokyo 42 on saanut julkaisupäivän. Brittistudio Mode 7 Gamesin julkaisema ja kaksihenkisen Smac Gamesin kehittämä peli saapuu ensin Xbox Onelle ja Windows-koneille 31. toukokuuta ja lopulta PlayStation 4.lle heinäkuun puolivälissä.

Tokyo 42:ta on sen julkistuksesta asti kuvailtu alkuperäisen GTA:n ja Syndicaten lehtolapseksi. Tämä tulee esiin erityisesti pelin avoimehkossa luonteessa, joka koetaan hyvin tyylitellystä isometrisestä kuvakulmasta. Ohjaamaan Tokyo 42:ssa päästään palkkatappajaa, joka joutuu hyödyntämään sekä räiskintä- että hiippailukykyjään, jotta yhdestä osumasta tappavat luodit eivät pääse viemään tämän henkeä.

Tätä nykyä Tokyo 42:sta löytää runsaasti pelikuvaa Mode 7:n YouTube-kanavalla. Käynnissä siellä on parhaillaan esimerkiksi päivittäinen videosarja, jossa Mode 7:n Paul Kilduff-Taylor pyrkii läpäisemään pelistä löytyvää Cop Drop -haastetta pistoolia käyttäen. Kiireisimmille ohesta löytyy myös tuore pelin traileri, joka pyrkii esittelemään uutukaista muutamassa sekunnissa.

Lisää luettavaa