Ilmaispeli Dota 2:ssa tapahtuu tällä viikolla yhtä jos toista pelin uuden Three Spirits -päivityksen saapuessa muovaamaan areenatoimintaa hieman tuoreempaan uskoon. 

Päivityksen myötä Dota 2 saa kaksi uutta hahmoa – Earth ja Ember Spiritin – minkä ohella Valve on erityisesti halunnut myös madaltaa jälleen pelin aloituskynnystä. Tällä kertaa tähän on pyritty erilaisilla opastustyökaluilla, joiden avulla kokeneet pelaajat voivat kerätä yhteen tuoreita pelaajia ja kouluttaa näitä Dota 2:n salojen pariin erilaisin erikoiskeinoin.

Muiden uudistuksen osalta tarjolle saadaan varsikin uudenlaisia mahdollisuuksia hallita tavaroita. Läjä erilaisia hiomisia ja korjauksia on tietysti luvassa.

Päivityksen myötä Valve on lisäksi iskemässä viimein käyntiin kaivatun Diretide-tapahtuman. Kaksi viikkoa kestävän tempauksen on odotettu tuovan pieniä lisäjippoja niin pelin ulkoasuun kuin pelattavuuteenkin.

Tarkemman listauksen Three Spiritsin sisällöstä löytää Dota 2:n kotisivuilta.

Lisää luettavaa