Half-Life 2 on nyt pelattavissa myös virtuaalitodellisuudessa.

18-vuoden ikään tulleen räiskintäklassikon virtuaalitodellisuusmodi Half-Life 2: VR Mod on julkaistu Steamissa. Modi on vielä tällä hetkellä avoimessa betatestivaiheessa, mutta peli on jo nyt pelattavissa alusta loppuun saakka virtuaalitodellisuuskakkuloiden ja liikeohjainten avulla. Kehittäjät varoittavat kuitenkin modin sisältävän edelleen keskeneräisiä toiminnallisuuksia ja bugeja.

Half-Life 2: VR Mod lisää peliin täyden tuen virtuaalitodellisuuslaitteille, eli pelaajat pystyvät kävelemään pelimaailmassa itseään liikuttamalla. Modin luvataan tarjoavan intuitiiviset ja realistiset asetoiminnot. Pelaajat pääsevät esimerkiksi tähtäämään toimivien rautatähtäinten läpi, lataamaan omin käsin sekä käyttämään aseita kahdella kädellä. Mukana on myös mukavuustoimintoja, jotka vähentävät virtuaalitodellisuuspahoinvoinnin riskiä.

Half-Life 2:n virtuaalitodellisuusmodi toimii kaikilla SteamVR-yhteensopivilla laitteilla. Modi on asennettavissa ilmaiseksi lähdelinkistä.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa