Syyskuun lopulla julkaistu Halo 3 on myynyt yli viisi miljoonaa kappaletta maailmalla. Tulos on erinomainen jo muutenkin, mutta kun otetaan huomioon se, että konsoleita on maailmalla vasta alle 15 miljoonaa, eikä Halo 3 myynyt kovinkaan suuria määriä Japanissa, on viisi miljoonaa myytyä peliä todella erinomainen saavutus.

Master Chiefin seikkailut ovat kiinnostaneet pelaajia sen ensimmäisestä osasta lähtien. Halo: Combat Evolved julkaistiin aikoinaan ensimmäisen Xboxin kanssa samaan aikaan ja alalla vitsailtiinkin Halon myyvän jopa itse konsolia enemmän.

Xboxin kannalta kuultiin myös muita hyviä uutisia: sille yksinoikeudella julkaistu Mass Effect on rikkonut miljoonan kappaleen rajan. Xbox 360:n pelimyynti tyydyttää siis Microsoftia ja pelijulkaisijoita varmasti.

Lähde: Game Daily

Lisää luettavaa