Halo 5:n moninpelibeeta otti varaslähdön – sukella myös viimeisimpään traileriin

Ensimmäiset kuluttajat pääsevätkin Halo 5:n moninpelibeetan pariin jo tällä viikolla ennakkotestauksen muodossa. Varsinainen virallinen testaus koittaa aivan kuun lopulla.

19.12.2014 20:30

Microsoft ja 343 Industries ovat tarjonneet ensimmäisille pelaajille jo mahdollisuuden ottaa osaa Halo 5: Guardiansin moninpelin beetatestiin. Vaikka virallinen testaus starttaakin vasta joulukuun 29. päivä, ovat erityisesti monet Xbox One Preview -ohjelmaan kuuluvat voineet aloittaa räiskeen jo nyt perjantaina.

Testaajien saamien tietojen mukaan ennakkotestaus loppuu Suomen aikaan maanantaiaamuna. Viikonlopun aikana netti voi siis alkaa pursuta jo Halo 5 -videomateriaalia. Ohessa on jo viimeisin moninpelitraileri.

Varsinaisen virallisen beetatestin startatessa mukaan pääsevät ensisijaisesti Halo: The Master Chief Collectionin ostajat. Testi lieneekin nyt ensiarvoisen tärkeä Microsoftille, sille juurikin The Master Chief Collection on kärsinyt pitkään hyvin merkittävistä nettipeliongelmista.

Virallinen testi päättyy 18. tammikuuta.

Osuvasti ennakkotestailun alla Microsoft ja 343 Industries ovat aloittaneet myös uuden kepeän The Sprint -nimisen dokumenttisarjan, joka seuraa Halo 5:n moninpelibeetan kehitystä. Ohessa on jo maistiainen tulevasta. Loput jaksoista voi seurata Xbox Onen Halo Channellin kautta, kun ne vain ilmestyvät.

Lähde: Forbes, MP1st

Lisää luettavaa